Toiminnanohjaajaa haetaan!

25.7.2025

Hausjärven 4H-yhdistys hakee toiminnanohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 30.6.2026 saakka. 

Hausjärven 4H-yhdistyksen päätoimintamuodot ovat nuorisotyö (kerhot, kurssit, päiväleirit yms.), kouluyhteistyö, nuorten yrittäjyyskasvatus ja työelämätaitojen kehittäminen.

Toiminnanohjaajan työtehtäviin kuuluu ensisijaisesti yhdistyksen Hausjärven kunnalle tuottaman Harrastamisen Suomen mallin mukaisen kerhotoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen 7-16-vuotiaille. Lisäksi muun kerhotoiminnan koordinointi ja tarvittaessa myös ohjausta. Työtehtäviin voidaan liittää tarvittaessa myös muita tehtäviä (toimistotyöt, metsäpäivät ja muut tapahtumat).

Odotamme hakijalta kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä sosiaalisia taitoja sekä joustavuutta ja soveltuvaa koulutusta. Toivomme innostunutta ja idearikasta työotetta kehittämään nuorisotyötä. Lasten ja nuorten parissa työskentely katsotaan eduksi kuin myös järjestöalan tuntemus.

Toiminta-alueena on Hausjärvi, työ edellyttää oman auton käyttöä. Toiminta sisältää satunnaisesti ilta- ja viikonlopputyötä.

Työssä noudatetaan Neuvonta-alan työehtosopimusta.

Tehtävään valitun henkilön on esitettävä rikosrekisterilain 6§:n 2 mom:ssa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan 4 kk koeaikaa.

Työn kausiluontoisuudesta johtuen työ on määräaikainen 30.6.2026 saakka, mutta jatko on mahdollinen. Työ alkaa 18.8. tai sopimuksen mukaan. Työaika 5-6h/pv.

Vapaamuotoiset hakemukset ja ansioluettelo 8.8.2025 mennessä osoitteeseen hausjarvi@4h.fi. Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja  Päivi Kokki puh. 050 572 6082 ( ti, to klo 9-15 ). Haastatteluja toteutetaan jo hakuaikana.